Sukellusta ja yli 1200 porrasta löhöilemisen lomassa

(Psst. Osa kuvista oli pakko laittaa tosi pieneksi. Klikkaamalla kuvaa saat sen isommaksi ja näet paremmin, mitä siinä on :)

Koh Lantan hotellimme oli aivan meren rannassa.

Meijän Thaimaan reissun päättymisestä on jo paljon aikaa, mutta nyt vasta sain aikaiseksi kirjoittaa siitä tänne. Matkamme siis alkoi tapaninpäivänä 26.12.2015 ja päättyi 10.1.2016 (taino oikeastaan se meni 11. päivän puolelle, että päästiin kotiin, mutta koska "huominen on huomenna, vaiks oltais jo sen puolella", niin sanon, että 10. päivä). Ja meihin kuuluu siis minä, äiti Tuula, isä Esa, siskoni Emma ja Erika sekä Emman poikaystävä Aku.

Ja tällaisia ne lautat siis olivat.

Ensimmäinen viikko me vietettii Koh Lantalla, joka on saari parin tunnin ajomatkan päässä Krabilta. Todellisuudessa matka on ehkä 50 km (tarkkaa faktaa koskien tätä asiaa en löytänyt edes google mapsista...), mutta matkaa pidentää hyvin suuresti kaksi lauttamatkaa. Lauttojen reiteissä ja täytössä oli äärimmäisen hyvin tiivistettynä thaimaalaisten rauhallinen ja stressitön elämänasenne: lauttajonoissa odotimme yhteensä monta tuntia, sillä mitään ei tapahtunut. Toiminnasta puuttui kaikenlainen loogisuus.


Koh Lanta oli hyvin pieni ja rauhallinen saari, missä turismia on Phuketiin tai Krabiin verrattuna hyvin vähän. Rauhallisesta paikasta oli mukava aloittaa loma: ensimmäinen viikko kului siis pitkälti aurinkoa palvoessa.


Kuitenkin tähän auringon palvontaan tuli minulle ja isälleni vähän breikkiä, sillä suoritimme Raya Diversin kolme päiväisen OWD- eli Open Water Diver -kurssin. Kurssin suoritettuamme olemme oikeutettuja laitesukeltamaan 18 metrin syvyyteen.

Kurssi oli mulle ehdottomasti loman paras juttu! Mä oon pienestä pitäen tykännyt uimisesta ja sukeltelemisesta ja vesi on vaan aina jotenki tuntunu siltä omalta elementiltä. Sukeltaessa kaikki murheet ja muut ajatukset tuntuu katoavan.








Maan pinnalla mä koen olevani vähän turhankin hätäinen ihminen, mutta veden alla jotenki pakolla rauhottuu, kun ei ees pysty tekemään nopeita liikkeitä.

Toki mä oon nyt vasta tehnyt ihan muutama sukellusta ja oon tosi alkutekijöissä kaikkien sukellustaitojeni kanssa, mutta jotenki nyt jo tunnen, että tää on mun juttu. Jos Suomessa ois yhtä lämmintä, kirkasta vettä ja värikästä elämää veden alla kuin mitä Thaikkumaassa

oli, sukeltaisin varmaan niin paljon kuin suinkin voisin. Mutta kyllä mä uskon löytäväni tähän harrastukseen mielenkiintoa myös näiltä leveyspiireiltä! :)

Koh Lantalla me vietettiin myös uusivuosi. Meillä vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä: ensin söimme hotellin ravintolassa ja sen jälkeen menimme rannalle katselemaan ilotulitteita ja riisilyhtyjä, joita kumpiakin lähetettiin satoja, ellei tuhansia.

Toinen viikko me vietettiin sitten Krabilla, tarkemmin sanottuna Ao Nangilla (tai Nangissa... en oikeen tiiä kumpi kuulostaa paremmalta). Tässä paikassa olikin sitten vähän enemmän menoa ja meininkiä. Ja shoppailumahdollisuuksia. Eli rahaa saattoi palaa. Sama löhöily kuitenkin jatkui täälläkin, koska päivisin lämpötila kohosi lähelle 35 astetta, mikä alkaa olla semmoinen lämpötila, ettei tee mieli tehdä yhtään.


Yhden löhöilypäivän uhrasimme kuitenkin retkelle, jossa kävimme ensin uimassa kuumilla lähteillä ja sen jälkeen uiskentelemassa luonnonvesialtaalla eli laguunilla.

Nää kuumat lähteet oli siis tollanen
vesiputousmainen, joka laski jokeen.
Joessa oli ihana käydä vivoittelemassa,
kun siellä vesi oli vaan jotain 25
asteista, kun lähteissä se oli jotain 40.

Laguunille käveltiin viidakon läpi, ja ai
että sitä värien loistoa!

Laguunin vesi oli käsittämättömän
kirkasta.

Askelmäärästä ei siis ihan varmuutta ole, koska alhaalla
sanottiin näin...

Mutta tässä viimeinen askelma....

Retken lopuksi kiipesimme Tiikeritemppelille, mikä ei sitten ollutkaan ihan pikku juttu: reilu 1200 porrasta, joista osa oli erittäin korkeita ja jyrkkiä. Fyysisen rasituksen lisäksi matkalla oli apinoita, jotka yrittivät varastaa vesipullomme. Yksi niistä hyppäsi pikkusiskoni käteen ja roikkui siinä sekunnin murto-osan ajan, sillä Erika melko hätäiseen heitti sen pois. Sellaista kiljahdusta en ole hetkeen kuullut, ja olinkin sen kuullessani aivan varma, että Erika oli kaatunut portaissa.

Vaaroista ja fyysisestä koetuksesta huolimatta kuitenkin selvittiin kaikki loppujen lopuksi ylös, ja näkymät ylhäällä olivat maagiset. Niiden takia kannatti hikoilla sata litraa ja tuntea ruskaa. Ja voittajafiilis oli ylhäällä kyllä huipussaan.

Toki voittajafiilis katosi, kun alkoi tärisevin jaloin laskeutua portaita alas - sekään kun ei ollut mikään ihan helppo nakki. Matkan varrella parasta oli ihmisten tsempit ja tsemppaaminen: kun itse nousi ylös, ihmiset tsemppasivat ja sanoivat maisemien olevan näkemisen arvoiset. Ja kun sitten itse oli käynyt ylhäällä totemassa tsemppaajien puheet todeksi, oli mahtavaa toimia itse tsemppaajana alas tullessa! Kansalaisuudesta, ihon väristä tai iästä riippumatta kaikkia autettiin henkisesti! And that was so awesome!!

Tappaja-apinat

Tässä vaiheessa oli ENÄÄ pari sataa.
Ilman noita numeroita, joita oli siis aina
tasanteilla, ei ylös olisi millään jaksanut
kiivetä, koska matka olisi tuntunut
loputtomalta.

Kaikenlaista sitä ihminen selfieiden
eteen tekeekin... Tämä kun vaati
vuosisadan urheilusuorituksen.
Ja tuosta vesipullosta tuli kiipeämisen 
aikana minulle hyvin rakas. Ilman sitä
en olisi selvinnyt.

Ja ylhäällä siis odotti tämä, minkä vuoksi kannatti jaksaa.

Oon ylpee äitistä!

Ja pikkusysteristä! Kaikkihan me sinne
lopulta kiivettiin ja kaikista olen ylpeä,
muista ei vaan ole kuvamateriaalia,
ainakaan mulla :(

Tää jättikokonen Buddha-patsas oli
siel vissiinki se oikeesti juttu, vaikka
mulle se juttu oli enemmän ne
maisemat ja se fiilis.

Loman lopussa päätettiin yksi ilta poiketa Krabin maakunnan pääkaupungissa eli Krabi Townissa, jossa käynnissä olivat uudenvuoden jälkeiset suurmarkkinat. Siellä myytiin aivan kaikkea mahdollista ruuasta älypuhelimiin. Markkinakojujen keskeltä löytyi myös suuri esiintymislava, jossa pääsi laulamaan karaokea.

Bongasin markkinoilta supercoolin lapsijoukon, jotka soittivat monilla erilaisilla lyömäsoittimilla yhdessä musiikkia. Olisin voinut kuunnella heitä ja jammailla musiikin tahtiin vaikka kuinka kauan.
















Lisäksi bongasin maailman suloisimman pikkutytön, joka tanssi jotain ehkä paikallista tanssia. Hän oli ihana <3

Kokonaisuudessaan loma oli kyllä aikasta 6/5. Suosittelen Thaimaata erittäin paljon lomakohteena. Lennot sinne ovat pitkät melkein kaksitoistatuntiset, mutta kyllä se kannattaa jaksaa istua!

Lopuksi vielä hyvin olennaista ruoka- ja juomafaktaa Thaimaahan liittyen:

1. Älä erehdy ostamaan näitä karkkeja. Ne maistuvat sipulilta. Ja tämä ei ole vitsi.












2. Tuntemattoman nesteen maistamistestissä selvisi, että tämä on aivan tuikitavallista vettä.









3. Tämä siideri ei nimestä huolimatta sisällä hirveä. Ja se muistettiin kertoa etiketissä moneen otteeseen.






Eipä mulla muuta tällä kertaa. Tsemppiä abeille yo-hommeleihin ja penkkareihin ja abiristeilyyn sekä kakkosille wanhojen tansseihin! Penkkarit, abiristeily ja wanhathan ovat siis syy, miksi lukioon mennään. Nauttikaa noista päivistä, koska ette unohda niitä koskaan! <3

Mahtavaa ja aurinkoista viikon jatkoa kaikille!

-Elli

Vuodesta toiseen

Vuoden vaihtuminen tuntuu aina jotenkin uudelta alulta, uudelta mahdollisuudelta. Edellinen vuosi on taputeltu ja edessä on seuraava vuosi. Uusi vuosi täynnä uusia haasteita ja mahdollisuuksia.

Haasteiden lisäksi viime vuonna
oli myös  paljon hyviä ja
ikimuistosia hetkiä. Kuten esimerkiks
PENKKARIT OLI PARASTA <3

Ennen uuteen vuoteen siirtymistä muistellaan hetki mennyttä vuotta. Vuosi 2015 oli mulle henkilökohtasesti aika vaikea. Okei toi kuulostaa tosi negatiiviselta. Ilmaisen asian uudelleen: Vuosi 2015 oli mulle henkilökohtaisesti aika haastava. Haastava on tietyllä tapaa sama asia kun vaikea, mut haastava ja haaste kuulostaa lähtökohtasesti siltä, että sanoja haluaa voittaa tilanteen tai on jo voittanut sen. Siksi haluan puhua haasteista ja haastavuudesta: osan olen jo voittanut, lopuista olen saanut niskalenkin ja olen voittamassa. Siitä olen ylpeä. Mutta koska olen vain ihminen, tein myös monia asioita, joista en ole niin ylpeä. Kaikista kokemuksista olen pyrkinyt ottamaan opikseni jollain tavalla, ja pyrin elämään vuoden 2016 vähän parempana ihmisenä.

Haasteiden selättämisen lisäksi saavutin tavoitteeni ja jopa ylitin itseni viime vuonna. Perfektionistisen luonteeni vuoksi minun on vaikeaa tuntea ylpeyttä tavoitteideni saavuttamisesta. Esimerkiksi kun viime kevään ylioppilaskirjoituksissa sain tavoittelemani ällät, ajatukseni oli vain, että ne minun kuuluikin sieltä saada. Nyt kuitenkin, kun tulosten saamisesta on kulunut reilu puoli vuotta, alan osata arvostaa omaa aherrustani arvosanojeni eteen. Ylioppilaskirjoitukset olivat viime vuonna ehdottomasti suurin, haastavin ja rankin kokemus (0/5, en eläis sitä aikaa uudestaan), mutta samalla myös todella kasvattava. Tämän kevään kirjoituksiin osallistuville äärettömän paljon tsemppiä ja jaksamista! Saatte täydet sympatiapisteet minulta.

Töitäkin tuli viime vuonna paiskittua
 ajelemalla ympäriinsä autolla, jossa ratti
 on väärällä puolella. Samaa hommaa
saan toivottavasti tehdä tänäkin
vuonna tuhansien kilometrien edestä.

Viime vuoden ylämäistä en kuitenkaan olisi selvinnyt ilman läheisteni tukea. Kiitos perhe, sukulaiset ja ystävät! Kiitos, että potkitte mua eteenpäin silloin, kun oisin ite halunnu jäädä makaamaan. Olette tärkeitä <3

Vuoden 2015 muistelu voisi olla siinä. Kuten vanha sanontakin sanoo: "Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään." Ei nyt ehkä ihan kuitenkaan aleta kenenkään näköaistia vaarantamaan, vaan siirrytään vain puhumaan alkaneesta päivän pidemmästä vuodesta 2016. Vuodesta, jonka huhtikuun yhdeksännestä päivästä alkaen minä en ole enää teini. Tällä hetkellä minulla on siis menossa #ikäkriisi. Okei kriisi nyt on ehkä vähän liioittelua, mutta tulee tuota koittavaa ikää vähän ajateltua. 20-vuotias kuulostaa jo aikuiselta. Kahdestakymmenestä on enää kymmenen vuotta kolmeenkymmeneen. Ja kolmekymppinen on siis jo for real aikuinen. On kuitenkin parempi, ettei kiusaa päätään miettimällä stereotypioita siitä, millainen tulisi missäkin iässä olla. (Niiiiiiin paljon helpommin sanottu kuin tehty.) Koska totuus nyt kuitenkin on se, että jokainen meistä on erilainen eikä stereotypistä ihmistä ole olemassakaan.

Pyöreiden vuosien täyttämisen lisäksi ensi vuonna koittaa iso muutos: syksyllä on edessä muutto Tampereelle ja opiskelijaelämän aloittaminen. Siitäkin kriiseilen jo. (Turha kriiseily ja stressaaminen kun kuuluvat normaaliin tapaani valmistautua uusiin asioihin.) Siihen tuntuu kuitenkin vielä olevan niin paljon aikaa, etten sen tarkemmin jaksa purkaa tätä aihetta: puhutaan siitä sitten lähempänä. 

Viime vuonna koin myös lukuisia ihan älysiistejä keikkoja, kuten
tämä Weekend festareilla koettu David Guettan keikka.

Vuosi 2016 tuo tullessaan myös matkustelua. Pikkusiskoni Erika lähtee ylihuomenna 10 viikoksi vaihtoon Irlantiin, joten menemme häntä moikkailemaan joskus maaliskuun jälkimmäisellä puoliskolla. Muistan, miten oudolta viime syksynä tuntui, kun Elli lähti Italiaan au pairiksi. Kuitenkin vielä monta kertaa oudommalta tuntuu nyt, kun oma "kaksoissisko" lähtee 2,5 kuukaudeksi kauas pois. Kenen lauseet mä nyt lopetan? Tai kenen vaatekaapista lainaan vaatteita? Toki me nyt ei enää viime kesän jälkeen niin usein olla nähty kuin ennen, koska asumme eri osoitteissa, mutta ollaan me nyt sentään kerran viikossa vähintään nähty. JA NYT ME EI NÄHÄ PARIIN KUUKAUTEEN ?!?! En ees tajuu tätä vielä. Ehkä se totuus sitten ylihuomenna iskee kasvoille, kun Erika laittaa ekat kuvat uudesta asuinpaikastaan. Joka tapauksessa haluun Erkki tätäkin kautta toivottaa sulle superhyvää reissua! Muista pitää itsesi miehenä ja olla ihmisiksi! Ja tulla ehjänä kotiin. Olet tärkeä ja rakas <3 (Pakolliset isosiskon matkaohjeet on nyt sanottu.)
Toinen jo tiedossa oleva matka on kesäkuussa, kun orkesterimme tekee matkan Hollantiin. Muutama muukin reissu on suunnitteilla, mutta katsotaan mitä tapahtuu.

En tehnyt tällekään vuodelle uudenvuodenlupausta. Se vain tuottaisi matkan varrella turhia paineita, kun en kuitenkaan onnistuisi siinä. (Ah, miten ihanan positiivinen näkemys.) Toivon, että seuraavana uutenavuotena voin katsoa hymyillen ja ylpeänä mennyttä vuotta, kuten tänä uutenavuotena tein. Ainoa tavoite tälle vuodelle on tehdä tästä hyvä ja onnellinen vuosi. 

Onnellista ja iloista vuotta 2016 kaikille!

-Elli

Ps. Vuoden vaihteen ja siitä ympäriltä kaksi viikkoa vietimme perheeni kanssa Thaimaassa. Tämä on syynä siihen, miksi tämä kirjoitus tulee vasta nyt (+sen jälkeinen viikon koomailu ja totuttelu siihen, että päivisin pitää jaksaa tehdä jotain muuta kuin ottaa aurinkoa). Ensi kerralla saatte sitten kuulla reissusta! :)