Sukellusta ja yli 1200 porrasta löhöilemisen lomassa

(Psst. Osa kuvista oli pakko laittaa tosi pieneksi. Klikkaamalla kuvaa saat sen isommaksi ja näet paremmin, mitä siinä on :)

Koh Lantan hotellimme oli aivan meren rannassa.

Meijän Thaimaan reissun päättymisestä on jo paljon aikaa, mutta nyt vasta sain aikaiseksi kirjoittaa siitä tänne. Matkamme siis alkoi tapaninpäivänä 26.12.2015 ja päättyi 10.1.2016 (taino oikeastaan se meni 11. päivän puolelle, että päästiin kotiin, mutta koska "huominen on huomenna, vaiks oltais jo sen puolella", niin sanon, että 10. päivä). Ja meihin kuuluu siis minä, äiti Tuula, isä Esa, siskoni Emma ja Erika sekä Emman poikaystävä Aku.

Ja tällaisia ne lautat siis olivat.

Ensimmäinen viikko me vietettii Koh Lantalla, joka on saari parin tunnin ajomatkan päässä Krabilta. Todellisuudessa matka on ehkä 50 km (tarkkaa faktaa koskien tätä asiaa en löytänyt edes google mapsista...), mutta matkaa pidentää hyvin suuresti kaksi lauttamatkaa. Lauttojen reiteissä ja täytössä oli äärimmäisen hyvin tiivistettynä thaimaalaisten rauhallinen ja stressitön elämänasenne: lauttajonoissa odotimme yhteensä monta tuntia, sillä mitään ei tapahtunut. Toiminnasta puuttui kaikenlainen loogisuus.


Koh Lanta oli hyvin pieni ja rauhallinen saari, missä turismia on Phuketiin tai Krabiin verrattuna hyvin vähän. Rauhallisesta paikasta oli mukava aloittaa loma: ensimmäinen viikko kului siis pitkälti aurinkoa palvoessa.


Kuitenkin tähän auringon palvontaan tuli minulle ja isälleni vähän breikkiä, sillä suoritimme Raya Diversin kolme päiväisen OWD- eli Open Water Diver -kurssin. Kurssin suoritettuamme olemme oikeutettuja laitesukeltamaan 18 metrin syvyyteen.

Kurssi oli mulle ehdottomasti loman paras juttu! Mä oon pienestä pitäen tykännyt uimisesta ja sukeltelemisesta ja vesi on vaan aina jotenki tuntunu siltä omalta elementiltä. Sukeltaessa kaikki murheet ja muut ajatukset tuntuu katoavan.








Maan pinnalla mä koen olevani vähän turhankin hätäinen ihminen, mutta veden alla jotenki pakolla rauhottuu, kun ei ees pysty tekemään nopeita liikkeitä.

Toki mä oon nyt vasta tehnyt ihan muutama sukellusta ja oon tosi alkutekijöissä kaikkien sukellustaitojeni kanssa, mutta jotenki nyt jo tunnen, että tää on mun juttu. Jos Suomessa ois yhtä lämmintä, kirkasta vettä ja värikästä elämää veden alla kuin mitä Thaikkumaassa

oli, sukeltaisin varmaan niin paljon kuin suinkin voisin. Mutta kyllä mä uskon löytäväni tähän harrastukseen mielenkiintoa myös näiltä leveyspiireiltä! :)

Koh Lantalla me vietettiin myös uusivuosi. Meillä vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä: ensin söimme hotellin ravintolassa ja sen jälkeen menimme rannalle katselemaan ilotulitteita ja riisilyhtyjä, joita kumpiakin lähetettiin satoja, ellei tuhansia.

Toinen viikko me vietettiin sitten Krabilla, tarkemmin sanottuna Ao Nangilla (tai Nangissa... en oikeen tiiä kumpi kuulostaa paremmalta). Tässä paikassa olikin sitten vähän enemmän menoa ja meininkiä. Ja shoppailumahdollisuuksia. Eli rahaa saattoi palaa. Sama löhöily kuitenkin jatkui täälläkin, koska päivisin lämpötila kohosi lähelle 35 astetta, mikä alkaa olla semmoinen lämpötila, ettei tee mieli tehdä yhtään.


Yhden löhöilypäivän uhrasimme kuitenkin retkelle, jossa kävimme ensin uimassa kuumilla lähteillä ja sen jälkeen uiskentelemassa luonnonvesialtaalla eli laguunilla.

Nää kuumat lähteet oli siis tollanen
vesiputousmainen, joka laski jokeen.
Joessa oli ihana käydä vivoittelemassa,
kun siellä vesi oli vaan jotain 25
asteista, kun lähteissä se oli jotain 40.

Laguunille käveltiin viidakon läpi, ja ai
että sitä värien loistoa!

Laguunin vesi oli käsittämättömän
kirkasta.

Askelmäärästä ei siis ihan varmuutta ole, koska alhaalla
sanottiin näin...

Mutta tässä viimeinen askelma....

Retken lopuksi kiipesimme Tiikeritemppelille, mikä ei sitten ollutkaan ihan pikku juttu: reilu 1200 porrasta, joista osa oli erittäin korkeita ja jyrkkiä. Fyysisen rasituksen lisäksi matkalla oli apinoita, jotka yrittivät varastaa vesipullomme. Yksi niistä hyppäsi pikkusiskoni käteen ja roikkui siinä sekunnin murto-osan ajan, sillä Erika melko hätäiseen heitti sen pois. Sellaista kiljahdusta en ole hetkeen kuullut, ja olinkin sen kuullessani aivan varma, että Erika oli kaatunut portaissa.

Vaaroista ja fyysisestä koetuksesta huolimatta kuitenkin selvittiin kaikki loppujen lopuksi ylös, ja näkymät ylhäällä olivat maagiset. Niiden takia kannatti hikoilla sata litraa ja tuntea ruskaa. Ja voittajafiilis oli ylhäällä kyllä huipussaan.

Toki voittajafiilis katosi, kun alkoi tärisevin jaloin laskeutua portaita alas - sekään kun ei ollut mikään ihan helppo nakki. Matkan varrella parasta oli ihmisten tsempit ja tsemppaaminen: kun itse nousi ylös, ihmiset tsemppasivat ja sanoivat maisemien olevan näkemisen arvoiset. Ja kun sitten itse oli käynyt ylhäällä totemassa tsemppaajien puheet todeksi, oli mahtavaa toimia itse tsemppaajana alas tullessa! Kansalaisuudesta, ihon väristä tai iästä riippumatta kaikkia autettiin henkisesti! And that was so awesome!!

Tappaja-apinat

Tässä vaiheessa oli ENÄÄ pari sataa.
Ilman noita numeroita, joita oli siis aina
tasanteilla, ei ylös olisi millään jaksanut
kiivetä, koska matka olisi tuntunut
loputtomalta.

Kaikenlaista sitä ihminen selfieiden
eteen tekeekin... Tämä kun vaati
vuosisadan urheilusuorituksen.
Ja tuosta vesipullosta tuli kiipeämisen 
aikana minulle hyvin rakas. Ilman sitä
en olisi selvinnyt.

Ja ylhäällä siis odotti tämä, minkä vuoksi kannatti jaksaa.

Oon ylpee äitistä!

Ja pikkusysteristä! Kaikkihan me sinne
lopulta kiivettiin ja kaikista olen ylpeä,
muista ei vaan ole kuvamateriaalia,
ainakaan mulla :(

Tää jättikokonen Buddha-patsas oli
siel vissiinki se oikeesti juttu, vaikka
mulle se juttu oli enemmän ne
maisemat ja se fiilis.

Loman lopussa päätettiin yksi ilta poiketa Krabin maakunnan pääkaupungissa eli Krabi Townissa, jossa käynnissä olivat uudenvuoden jälkeiset suurmarkkinat. Siellä myytiin aivan kaikkea mahdollista ruuasta älypuhelimiin. Markkinakojujen keskeltä löytyi myös suuri esiintymislava, jossa pääsi laulamaan karaokea.

Bongasin markkinoilta supercoolin lapsijoukon, jotka soittivat monilla erilaisilla lyömäsoittimilla yhdessä musiikkia. Olisin voinut kuunnella heitä ja jammailla musiikin tahtiin vaikka kuinka kauan.
















Lisäksi bongasin maailman suloisimman pikkutytön, joka tanssi jotain ehkä paikallista tanssia. Hän oli ihana <3

Kokonaisuudessaan loma oli kyllä aikasta 6/5. Suosittelen Thaimaata erittäin paljon lomakohteena. Lennot sinne ovat pitkät melkein kaksitoistatuntiset, mutta kyllä se kannattaa jaksaa istua!

Lopuksi vielä hyvin olennaista ruoka- ja juomafaktaa Thaimaahan liittyen:

1. Älä erehdy ostamaan näitä karkkeja. Ne maistuvat sipulilta. Ja tämä ei ole vitsi.












2. Tuntemattoman nesteen maistamistestissä selvisi, että tämä on aivan tuikitavallista vettä.









3. Tämä siideri ei nimestä huolimatta sisällä hirveä. Ja se muistettiin kertoa etiketissä moneen otteeseen.






Eipä mulla muuta tällä kertaa. Tsemppiä abeille yo-hommeleihin ja penkkareihin ja abiristeilyyn sekä kakkosille wanhojen tansseihin! Penkkarit, abiristeily ja wanhathan ovat siis syy, miksi lukioon mennään. Nauttikaa noista päivistä, koska ette unohda niitä koskaan! <3

Mahtavaa ja aurinkoista viikon jatkoa kaikille!

-Elli

Vuodesta toiseen

Vuoden vaihtuminen tuntuu aina jotenkin uudelta alulta, uudelta mahdollisuudelta. Edellinen vuosi on taputeltu ja edessä on seuraava vuosi. Uusi vuosi täynnä uusia haasteita ja mahdollisuuksia.

Haasteiden lisäksi viime vuonna
oli myös  paljon hyviä ja
ikimuistosia hetkiä. Kuten esimerkiks
PENKKARIT OLI PARASTA <3

Ennen uuteen vuoteen siirtymistä muistellaan hetki mennyttä vuotta. Vuosi 2015 oli mulle henkilökohtasesti aika vaikea. Okei toi kuulostaa tosi negatiiviselta. Ilmaisen asian uudelleen: Vuosi 2015 oli mulle henkilökohtaisesti aika haastava. Haastava on tietyllä tapaa sama asia kun vaikea, mut haastava ja haaste kuulostaa lähtökohtasesti siltä, että sanoja haluaa voittaa tilanteen tai on jo voittanut sen. Siksi haluan puhua haasteista ja haastavuudesta: osan olen jo voittanut, lopuista olen saanut niskalenkin ja olen voittamassa. Siitä olen ylpeä. Mutta koska olen vain ihminen, tein myös monia asioita, joista en ole niin ylpeä. Kaikista kokemuksista olen pyrkinyt ottamaan opikseni jollain tavalla, ja pyrin elämään vuoden 2016 vähän parempana ihmisenä.

Haasteiden selättämisen lisäksi saavutin tavoitteeni ja jopa ylitin itseni viime vuonna. Perfektionistisen luonteeni vuoksi minun on vaikeaa tuntea ylpeyttä tavoitteideni saavuttamisesta. Esimerkiksi kun viime kevään ylioppilaskirjoituksissa sain tavoittelemani ällät, ajatukseni oli vain, että ne minun kuuluikin sieltä saada. Nyt kuitenkin, kun tulosten saamisesta on kulunut reilu puoli vuotta, alan osata arvostaa omaa aherrustani arvosanojeni eteen. Ylioppilaskirjoitukset olivat viime vuonna ehdottomasti suurin, haastavin ja rankin kokemus (0/5, en eläis sitä aikaa uudestaan), mutta samalla myös todella kasvattava. Tämän kevään kirjoituksiin osallistuville äärettömän paljon tsemppiä ja jaksamista! Saatte täydet sympatiapisteet minulta.

Töitäkin tuli viime vuonna paiskittua
 ajelemalla ympäriinsä autolla, jossa ratti
 on väärällä puolella. Samaa hommaa
saan toivottavasti tehdä tänäkin
vuonna tuhansien kilometrien edestä.

Viime vuoden ylämäistä en kuitenkaan olisi selvinnyt ilman läheisteni tukea. Kiitos perhe, sukulaiset ja ystävät! Kiitos, että potkitte mua eteenpäin silloin, kun oisin ite halunnu jäädä makaamaan. Olette tärkeitä <3

Vuoden 2015 muistelu voisi olla siinä. Kuten vanha sanontakin sanoo: "Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään." Ei nyt ehkä ihan kuitenkaan aleta kenenkään näköaistia vaarantamaan, vaan siirrytään vain puhumaan alkaneesta päivän pidemmästä vuodesta 2016. Vuodesta, jonka huhtikuun yhdeksännestä päivästä alkaen minä en ole enää teini. Tällä hetkellä minulla on siis menossa #ikäkriisi. Okei kriisi nyt on ehkä vähän liioittelua, mutta tulee tuota koittavaa ikää vähän ajateltua. 20-vuotias kuulostaa jo aikuiselta. Kahdestakymmenestä on enää kymmenen vuotta kolmeenkymmeneen. Ja kolmekymppinen on siis jo for real aikuinen. On kuitenkin parempi, ettei kiusaa päätään miettimällä stereotypioita siitä, millainen tulisi missäkin iässä olla. (Niiiiiiin paljon helpommin sanottu kuin tehty.) Koska totuus nyt kuitenkin on se, että jokainen meistä on erilainen eikä stereotypistä ihmistä ole olemassakaan.

Pyöreiden vuosien täyttämisen lisäksi ensi vuonna koittaa iso muutos: syksyllä on edessä muutto Tampereelle ja opiskelijaelämän aloittaminen. Siitäkin kriiseilen jo. (Turha kriiseily ja stressaaminen kun kuuluvat normaaliin tapaani valmistautua uusiin asioihin.) Siihen tuntuu kuitenkin vielä olevan niin paljon aikaa, etten sen tarkemmin jaksa purkaa tätä aihetta: puhutaan siitä sitten lähempänä. 

Viime vuonna koin myös lukuisia ihan älysiistejä keikkoja, kuten
tämä Weekend festareilla koettu David Guettan keikka.

Vuosi 2016 tuo tullessaan myös matkustelua. Pikkusiskoni Erika lähtee ylihuomenna 10 viikoksi vaihtoon Irlantiin, joten menemme häntä moikkailemaan joskus maaliskuun jälkimmäisellä puoliskolla. Muistan, miten oudolta viime syksynä tuntui, kun Elli lähti Italiaan au pairiksi. Kuitenkin vielä monta kertaa oudommalta tuntuu nyt, kun oma "kaksoissisko" lähtee 2,5 kuukaudeksi kauas pois. Kenen lauseet mä nyt lopetan? Tai kenen vaatekaapista lainaan vaatteita? Toki me nyt ei enää viime kesän jälkeen niin usein olla nähty kuin ennen, koska asumme eri osoitteissa, mutta ollaan me nyt sentään kerran viikossa vähintään nähty. JA NYT ME EI NÄHÄ PARIIN KUUKAUTEEN ?!?! En ees tajuu tätä vielä. Ehkä se totuus sitten ylihuomenna iskee kasvoille, kun Erika laittaa ekat kuvat uudesta asuinpaikastaan. Joka tapauksessa haluun Erkki tätäkin kautta toivottaa sulle superhyvää reissua! Muista pitää itsesi miehenä ja olla ihmisiksi! Ja tulla ehjänä kotiin. Olet tärkeä ja rakas <3 (Pakolliset isosiskon matkaohjeet on nyt sanottu.)
Toinen jo tiedossa oleva matka on kesäkuussa, kun orkesterimme tekee matkan Hollantiin. Muutama muukin reissu on suunnitteilla, mutta katsotaan mitä tapahtuu.

En tehnyt tällekään vuodelle uudenvuodenlupausta. Se vain tuottaisi matkan varrella turhia paineita, kun en kuitenkaan onnistuisi siinä. (Ah, miten ihanan positiivinen näkemys.) Toivon, että seuraavana uutenavuotena voin katsoa hymyillen ja ylpeänä mennyttä vuotta, kuten tänä uutenavuotena tein. Ainoa tavoite tälle vuodelle on tehdä tästä hyvä ja onnellinen vuosi. 

Onnellista ja iloista vuotta 2016 kaikille!

-Elli

Ps. Vuoden vaihteen ja siitä ympäriltä kaksi viikkoa vietimme perheeni kanssa Thaimaassa. Tämä on syynä siihen, miksi tämä kirjoitus tulee vasta nyt (+sen jälkeinen viikon koomailu ja totuttelu siihen, että päivisin pitää jaksaa tehdä jotain muuta kuin ottaa aurinkoa). Ensi kerralla saatte sitten kuulla reissusta! :)

Joulussa tärkeintä ei ole hössötys

Tai sitten joulukuusi voi olla tällainen
led-valolla varustettu luminen kuusi.

Mä en oikeen oo mikään jouluihminen. En tykkää kinkusta, en pipareista, punainen ei kuulu mun suosikkiväreihin, joulukortteja oon aika laiska lähettämään (saati askartelemaan) ja joulukuusikin allergisoi mua. Nää ei kuitenkaan oo mulle mikään ongelma; eihän mun pakko ole kaikkia ruokia syödä ja joulukuusestakin voin hankkia muovisen version. Pari kuukautta kestävä jouluhössötys sen sijaan on mulle se ongelma ja asia, jota en ymmärrä enkä jaksa.

On suorastaan järisyttävää, miten paljon ruokaa ihmiset kantavat kaupasta kotiin jouluksi. Olen yhtä mieltä näiden himohamstraajien kanssa siitä, että jouluna kuuluu syödä hyvin. Onko oikeasti kuitenkaan tarpeellista ostaa yhdeksi illaksi saman verran sapuskaa, kun normaalisti ostetaan kahdeksi viikoksi? Okei, ruokaa pitää riittää myös aattoa seuraaville pyhille, mutta tuleehan se jouluruoka jo Tapaninpäivän jälkeen korvista ulos, jolloin sitä heitetään pois.
Ja eihän tämä ostovimma rajoitu vain ruokaan, vaan lisäksi koti pitää sisustaa lattiasta kattoon jouluiseksi ja lahjoja ostetaan aivan käsittämättömillä summilla. Tässäkin asiassa olen maltillisesti samaa mieltä: joulutunnelma on mukava luoda kotiin pikku yksityiskohdilla, mutta rajansa kaikella. Ja ne lahjat: tottakai lapsille ne ovat tärkeitä, enkä väitä ettenkö itsekin nuorempana olisi eniten joulussa odottanut lahjoja. Mutta nyt kun olen kasvanut pois siitä iästä, että kirjoittaisin joulupukille listan, jossa lukee kaikki lelulehdestä löytämäni kivannäköiset lelut, koen tavaralahjat suuremmissa määrin turhana. Nykypäivänä kun ainakin itselläni on ihan kaikkea ja kaapit pursuavat jo entuudestaan. Ja se vähä, mitä tarvitsen, haluan itse ostaa, koska olen melko tarkka monista asioista. Niinpä ainoaksi lahjatoiveekseni on vuosien saatossa noussut raha, ja sen toivominen joululahjana on minulle edelleen vähän vieras asia.

Se, mitä tämä kaikki hössötys aiheuttaa, kiteytyy YleX:n tämän vuoden joulubiisiin: Joulusoija. Hikihän siinä hössöttäessä ja stressatessa tulee, kun kaiken pitää olla viimisen päälle täydellistä. Mutta miksi tehdä asioista niin paljon suurempia kuin se on? Itse olen äärimmäisen stressaavaa sorttia ja yleisesti paniikkistressissä about kaikesta, mutta joulu on yksi niistä harvoista asioista, mistä en jaksa potea stressiä. Ehkä se johtuu siitä, että vietän joulun sukulaisten kanssa, joten minun ei juurikaan ruokia eikä kauheasti muutakaan tarvitse väsätä. Joulusiivouskaan ei tässä 36 neliön asunnossani kauhean suuri homma ole.

Nykyinen jouluasenteeni on suuressa määrin peräisin vuoden 2007 joulun tapahtumista. Tuolloin isoisäni menehtyi kaksi päivää ennen jouluaattoa eli 22.12. Tuosta joulusta en muista mitään. Kuin tuolloin ei joulua olisi ollutkaan.
Isoisän poisnukkuminen ihan joulun kynnyksellä on tehnyt sen, ettei joulu enää ole samanlainen kuin ennen. Muistot isoisästä ja hänen äkillisestä menehtymisestään ovat suurin syy siihen, miksi kaikki jouluhömpötys ja -stressi ovat minusta aivan turhanpäiväistä: joulussa tärkeintä on muistaa läheisiä ja viettää heidän kanssaan aikaa. On huomattavasti olennaisempaa käydä sukulaisten ja tuttujen luona kylässä kuin puunata kodin jokainen pinta niin puhtaaksi, että siitä voisi syödä.

Kaveriporukkani on suuri, joten tulisi melko kalliiksi ostaa kaikille lahja. Tämän vuoksi olemme jo monta vuotta sitten sopineet, ettemme osta toinen toisillemme lahjoja, vaan annamme lahjaksi yhdessä vietettyä aikaa. Tässä lahjassa laatu ei aina ole parasta mahdollista (ainakaan vitsien osalta), mutta se on sitäkin tärkeämpää ja rakkaampaa minulla. Rakkaat ihmiset ja heidän kanssaan saadut muistot ovat arvokkain lahja.

Joulu on rakkauden ja välittämisen juhlaa. Älkää stressatko vaan hiljentykää ja rauhoittukaa viettämään yhdessä aikaa läheistenne kanssa.

Sydämellistä joulun aikaa kaikille! <3

-Elli

Ole #rohkee

Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että periaatteet ovat vain outoja ja huonoja tekosyitä asioiden
tekemiseen tai tekemättä jättämiseen. Kuitenkin yksi periaate minulta itseltäni löytyy ja siitä pidän kiinni: jos otat, et aja. Liikenneturvalla on menossa kampanja rattijuopumusta vastaan, johon haluan nyt itekin osallistua kertomalla oman mielipiteeni ja ajatuksiani.

Mielipiteeni asiasta on siis hyvin ehdoton: en juo yhtään alkoholia, jos minun pitää ajaa autolla tai millä tahansa moottoroidulla härvelillä. Siitä en jaksa väitellä kenenkään kanssa, tuleeko yhdestä miksikään vai ei, mutta sen jaksan joka kerta kyseenalaistaa, että miksi se yksi tarvitsee ottaa. Jos siitä ei miksikään tule, eikä ole tarkoituskaan tulla, miksi ei silloin voi juoda limsaa. Tai vaikka alkoholitonta kaljaa, jos kaljan maku on syynä siihen, että sen haluaa nauttia.
En tiedä, miksi minun tarvitsisi mielipidettäni perustella: sanoohan sen nyt jo järkikin. Ja jos ei järki, niin ainakin laki. Rattijuopumus on väärin ja täysin turhaa itsensä ja muiden vaarantamista. Piste.

Mielipiteeni ja periaatteeni on kotoa lähtöisin. Vanhempani ovat toitottaneet alussa mainitsemaani fraasia "Jos otat, et aja" jo kauan ennen kuin tuo asia tuli itselleni ajankohtaiseksi. Se on siis jo pienestä pitäen juurrutettu päähäni. Kuitenkin muistan hetken, jolloin asia lyötiin naamaani läheisen ihmisen kokemuksen kautta. Olin ehkä 12-vuotias, kun äitini kertoi, että nykyisin jo edesmennyt isoisäni oli monia vuosia sitten jäänyt rattijuopon ajaman auton alle ja meinannut kuolla vammoihinsa. Muistan, miten pienessä mielessäni leimahti raivo. Miten joku voi olla niin idiootti, että menee kännissä auton rattiin ja melkein tappaa isovanhempani?! Tuona hetkenä viimeistään päätökseni siitä, etten milloinkaan tule humalassa autoa tai mopoa tai mitään ajamaan, tuli naulattua aivojeni seinämään.

Liikenneturva

Kampanjan tavoitteena on rohkaista ihmisiä puuttumaan rattijuopumukseen. Itse en muista kokeneeni sellaista tilannetta, että joku lähelläni olisi humalassa halunnut lähteä ajamaan ja minun olisi häntä pitänyt estää. Tuollainen tilanne on varmasti hyvin hyvin hyvin vaikea ja vaatii todella paljon rohkeutta mennä puuttumaan tilanteeseen. Kun aloin ajatella enemmän asiaa, päätin, että jos tuollainen tilanne ikinä tulee minulle vastaan, puutun siihen. Koska jos jotain tapahtuu kuskille tai ulkopuolisille, en halua elää huonon omantunnon kanssa tietäen, että olisin voinut tilanteeseen puuttua ja tapahtumat estää. Tämä olkoon toinen periaatteeni.


En löydä yhtään syytä alkoholin vaikutuksen alaisena ajamiselle. Se on kaikin tavoin niin väärin ja epäreilua vaarantaa monen ihmisen henki. Jokainen rattijuopon aiheuttama kuolema tai vamma on täysin turha. Rattijuoppo ei oo ollenkaan cool, vaan täysi idiootti. Ethän ole tuo idiootti? Olethan se, joka estää tuon idiootin toiminnan? Ole #rohkee.

- Elli

P.S. Kampanjan pysäyttävän videon pääset näkemään tästä.

Youtuben puolella monet vlogaajat ovat tehneet aiheesta videon. Esimerkiksi yhden löydät tästä ja toisen tästä.

Tukka taas kuosissa

Kuva lähtötilanteesta kertonee enemmän,
kun tuhat sanaa..

Vaikka muutama kuukausi sitten sanoin, että annan tukan rauhoittua enkä värjää sitä, minun oli edellisviikolla aivan pakko suunnata taas Annastiinan hiussaliin kysymään, että ehtisikö joku tehdä tälle karvakasalle jotain. Suurimmat ongelmat hiuksissani olivat niiden järkyttävä kunto sekä karmaiseva väri. Hiusten kunnosta paljon kertoi suihkun jälkeiset tukan selvittelyhetket: vaikka käytin poispestävää hoitoainetta ja hiuksiin jätettävää hoitoainetta ja hiusöljyä ja ties mitä tököttejä suuria määriä, tukka oli takussa lähes tyvestä asti. Väri sen sijaan oli... sitä ei oikein osaa edes sanoin kuvata, miten hirveä se oli. Tyvestä muutama sentti oli punertavaa ja siitä alaspäin vihertävää blondia. Eli siis punavirheä oli hiusteni väri...

Annastiina ehdotti heti, josko minulle tehtäisiin Fibreplex-hoito parantamaan tukan kuntoa ja voisin siitä sitten tänne blogiini kertoilla tuntemuksiani. Olin aiemmin kuullut samantyylisestä Olaplex-hoidosta paljon hyvää, joten innostuin heti ajatuksesta.

Viikko sitten olin Ella-Viivillä asiakkaana ja olen niiiiiiiiin tyytyväinen lopputulokseen. Vielä alaa opiskelevan Ella-Viivin ammattitaidon ja Fibreplex ansiosta tukkani on taas kivanvärinen ja parempi kuntoinen: punavirheästä leijonanharjasta tuli siisti, vaalea, ylipitkä polkkatukka. Jos haluat kuulla lisää tästä ihmehoidosta, jatka lukemista. (Ainiin: Ella-Viivi kun siis on vielä opiskelija, hänen työstään saa opiskelija-alennusta. Suosittelen erittäin lämpimästi häntä!)

Fibreplex on siis Schwarzkopf Professionalin kehittämä hiuksia suojaava kaksivaiheinen kemiallinen hoitokäsittely. Kaksivaiheisuus tarkoittaa käytännössä sitä, että hoitavaa ainetta laitetaan kahdessa eri työvaiheessa: ensimmäinen aine laitetaan värimassan joukkoon suojaamaan hiusrakennetta ja toinen pesupaikalla hoitoaineen sijasta hoitamaan hiuksen pintaa. Lisäksi kolmantena on naamio/tehohoitoaine kotona käytettäväksi parantamaan hiusten laatua ja suojaamaan hiuksia lämpökäsittelyn aiheuttamilta vaurioilta. Kotihoitoainetta käytetään kerran viikossa ja sen annetaan vaikuttaa vähintään 5 minuuttia - se päässä voi kuitenkin olla vaikka tunnin esimerkiksi saunassa (lämpö kun vielä tehostaa aineen vaikutusta).
Hoidon hinta määräytyy värjäyksen hinnan mukaan: se on 20% värjäyksen hintaan lisää. Kotihoitoaine maksaa 19,90€.

Mitä kaikkea Fibreplex sitten oikein saa aikaan hiuksissa...
Hiusten värjääminen, erityisesti vaalentaminenhan on hyvin rankkaa puuhaa tukalle ja ainakaan omat hiukseni eivät sitä kestä. Ehdottomasti suurimpana plussana hoidossa on siis se, että se vähentää hiusvaurioita jopa 94%. Tämän lisäksi se tekee hiuksista joustavammat ja kiiltävämmät sekä vahvistaa ja tuuheuttaa ohutta tukkaa.

Kattokaa nyt tätä lopputulosta <3

Hoidon suurena etuna on myös se, miten se mahdollistaa tukkaa vaalennettaessa suuremmat tummuusastevaihtelut yhdellä värjäyskerralla: pikimustasta ei kuitenkaan vielä vetyperoksidiblondiksi suoraan pääse, mutta kuitenkin monta astetta.

...ja miten?
Tukkaa vaalennettaessa hiusten sisäiset rikkisillat muuttuvat ja vaurioituvat. Fibreplex estää näitä vaurioita tapahtumasta. Se siis vaikuttaa hiuksessa sisällä, minkä vuoksi se on kemiallinen hoitokäsittely. 
Tehokkaimmillaan hoito on tukkaa vaalennettaessa, koska vaalennusaine on niin tujua tavaraa. Mutta on hoidosta apua myös tummennettaessa.

Vaikka sovimmekin etukäteen, että kirjoitan hoidosta tänne blogiin, olisin sen muutenkin tehnyt, koska se on ihan uskomaton! Kuten jo aluksi sanoin, mun tukka on paljon paremmassa kunnossa kuin ennen hoitoa: vieläkään se ei aivan priimaa ole, (mikä johtunee aiemmasta blondauksesta ja värjäyksestä, joka tuhosi tukan totaalisesti) mutta ainakaan tukka ei ole enää ihan takussa tyvestä asti suihkun jälkeen. Lisäksi, jos vertaa tukan nykyistä kuntoa muiden värjäyskertojen jälkeiseen kuntoon, ero on huima.
Tällä hetkellä ihmettelen, miksi kukaan enää edes värjää tukkaansa ilman tällaista hoitoa. Okei, jos hiukset on timanttisen kestävät, eivätkä vaurioidu mistään, niin ymmärrän. Mutta jos hiuslaatu on tällaista pörröistä ja helposti vaurioituvaa niin kuin minulla, en todellakaan ymmärrä.
Suosittelen hoitoa siis hyvinhyvinhyvin paljon! Mulla ei oo siitä oikeasti mitään pahaa sanottavaa.

© Schwarzkopf Professional

Jos selitykseni tuntuivat epäselviltä, puuttellisilta tai epäuskottavilta, asiasta lisätietoa löytyy täältä.


Älkää kiduttako tukkaanne enää pelkällä värjäyksellä, vaan hellikää niitä värjäyksen yhteydessä Fibreplexillä.

Tässä kaikki tällä erää.

Älkää antako pimenevän marraskuun masentaa, koska jo ensi kuussa päivät alkaa taas pidentyä!

Ainiin: Kuulin radiosta, että käynnissä on miesten viikko, 

joten hyvää miesten viikkoa kaikille miehille! <3

- Elli

Rakkaudella kaivaten

Perhettämme kohtasi puolitoista viikkoa sitten suru-uutinen: 83-vuotias mummuni nukkui pois. Hän oli jo pidemmän aikaa ollut vanhainkodissa ja huonossa kunnossa, sillä hän sairasti Lewyn kappale -tautia (eräänlainen muistisairaus, johon lähimuistin heikkenemisen lisäksi kuuluu olennaisesti voimakkaat mielialanvaihtelut, harhakuvat sekä erilaiset pelkotilat). Reilu kuukausi sitten mummun tila romahti vatsataudin seurauksena, eikä häneen sen jälkeen juurikaan saanut yhteyttä: hän kieltäytyi kiinteän ruoan syömisestä, kun häntä kävi katsomassa, hän ei tunnistanut oikeastaan ketään ja puhetta tuli vain muutama sana. Muuten hän oli aivan omassa maailmassaan.

Niin pahalta, kun se toisaalta tuntuukin sanoa, olen helpottunut ja onnellinen mummun puolesta. Nyt hän pääsi parempaan paikkaan. Minun silmissäni hän tuntui kärsivän: hän vain nukkui, söi nestemäistä ruokaa, ei tuntenut ketään sekä pelkäsi kaikkea ja kaikkia. Sen takia, vaikka tietysti olen valtavan surullinen rakkaan isovanhemman poisnukkumisesta, olen helpottunut: enää mummun ei tarvitse kärsiä lainkaan. 

Jälkeensä hän jätti pitkän ja vaiherikkaan elämän sekä suuren kasan muistoja. Lähivuosilta on myös ikävämpiä muistoja, sillä mummu oli välillä todella huonossa kunnossa. Mutta erityisesti lapsuudesta löytyy tusinoittain hyviä ja kauniita muistoja, ja niiden kautta haluan mummua ajatella ja muistella. Muistan, miten mummu leipoi sämpylöitä, kutoi mattopuilla mattoja, paistoi lettuja, tarjosi marianne- ja kettukarkkeja (jälkimmäisiä en ole koskaan sietänyt) sekä sujautti lähtiessä kouraan kolikon. Hän oli hyvä ja rakastava mummu.

Oloani helpottaa myös usko siihen, että vielä me tavataan mummun kanssa joskus. Mutta siihen asti  muistot kantavat häntä sydämessäni.

- Elli

Pimeiden syysiltojen starter pack

Maalaispellenä ihan pakko vähän päivitellä sitä, miten outoa
on, että lokakuun alussakin on vielä viljat puimatta.

Viime viikolla alkoi lokakuu, mikä tarkoittaa sitä, että kylmyys, pimeys ja vesisade lähestyy kovaa vauhtia. Tai noh, ainakin kylmyys on jo saapunut ja kolmen viikon kuluttua, kun siirrytään taas talviaikaan, pimeys saapuu todella äkkiä.

Tästä panikoituneena aloin pohtia, olenko valmis tähän aikaan: onko minulla kaikki pimeitä syysiltoja varten hommattuna. Niinpä päätin listata pimeiden syysiltojen starter packin:

1. Villapaitoja, villahousuja, villasukkia...
Eli lämmintä puettuvaa. Nyt saa luvan kanssa kaivaa sen kaikkein kauhtuneimman, mutta samaan aikaan maailman pehmeimmän villapaidan kaapin perältä ja vetäistä sen päälleen lämmikseeksi. Lämpimyyden lisäksi iso, pehmeä villapaita tuntuu ihanalta pakopaikalta kylmästä ja kovasta maailmasta.

2. Pipot, lapaset, kumisaappaat, syystakki...
Myös lämpimät ja vettäpitävät ulkovaatteet on nyt aika kaivaa esille. Hanskat on ainakin jo viisasta varata mukaan, vaikkei ulkona montaa sekuntia aikoisikaan olla. Myös sateenvarjo on hyvä nakata laukun pohjalle, jotta se olisi mukana silloin, kun sade yllättää.

3. Lukemista

Kun oikein masentaa jatkuva vesisade, kylmyys ja pimeys, kannattaa napata käteen joku hyvä kirja. Siihen uppoutuminen vie ajatuksen aivan toiseen maailmaan pois harmaasta todellisuudesta.

4. Puhelimen taustakuva
Itse tykkään ympäri vuoden pitää kännykän taustakuvana jotain hauskaa, monesti kesäistä kuvaa. Sen näkeminen piristää joka kerta ja muistuttaa siitä, ettei pimeys kestä ikuisuutta, vaan jo muutaman kuukauden kuluttua päivät alkavat taas pidentyä, sitten koittaakin jo kevät ja sen jälkeen kesä. Muutenkin kesäisten kuvien ja videoiden katseleminen piristää, joten ryhmäselfieitä ja muita kesäkuvia ei kannata siirtää pois puhelimesta.

5. Riittävän kirkkaat lamput
On turha siristellä alhaisten valaisutehojen lamppujen valossa, kun muutenkin on pimeää koko ajan. Led-lamput valaisevat paljon tehokkaammin kuin tavalliset hehkulamput ja ovat samaan aikaan paljon ympäristöystävällisempiä.

6. Teetä

Hyvä tee hunajalla makeutettuna on aivan omaa luokkaansa lämmittämisessä ja rauhoittamisessa - niin henkisesti kuin fyysisestikin. Omia suosikkiteemakujani ovat sitruuna ja erilaiset marjateet.

7. Kynttilöitä

Vaikka asunnossani on melko paljon kynttilöitä koristeena, en silti juuri koskaan polta niitä (johtuen paljolti siitä, että alitajuisesti uskon, että unohdan niiden sammuttamisen).Välillä kuitenkin iskee tarve saada tunnelmoida teekupposen ääressä vilttiin ja jättivillapaitaan hautautuneena kynttilän valossa.

8. Särkylääkettä, vitamiineja, yskänlääkettä, nenäsumutetta...
Taas koittaa myös se aika, kun flunssa-aallot alkavat jyllätä. Itse en kuitenkaan oikein osaa "pelätä" tartuntaa: en jaksa/muista pestä käsiä normaalia useammin, vitamiinien syömisenkin unohdan hyvin usein ja kosken oven kahvoihin ja kaikkeen muuhunkin aivan samalla tavalla kuin muinakin vuoden aikoina. Ajattelen, että flunssa iskee, jos on iskeäkseen. Ja sitä varten on hyvä pitää kaapissa muutamia peruslääkkeitä, joilla saa helpotettua kipeää oloaan tilanteen niin vaatiessa.

Siinä se taitaa sitten olla: näiden avulla syksy ei toivottavasti tunnu ihan niin masentavalta. Vaikka oikeastihan sekin on vain ja ainoastaan asennekysymys, muistakaamme se. :)

Iloista ja värikästä viikon jatkoa kaikille! :)

-Elli