tiistai 24. marraskuuta 2015

Ole #rohkee

Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että periaatteet ovat vain outoja ja huonoja tekosyitä asioiden
tekemiseen tai tekemättä jättämiseen. Kuitenkin yksi periaate minulta itseltäni löytyy ja siitä pidän kiinni: jos otat, et aja. Liikenneturvalla on menossa kampanja rattijuopumusta vastaan, johon haluan nyt itekin osallistua kertomalla oman mielipiteeni ja ajatuksiani.

Mielipiteeni asiasta on siis hyvin ehdoton: en juo yhtään alkoholia, jos minun pitää ajaa autolla tai millä tahansa moottoroidulla härvelillä. Siitä en jaksa väitellä kenenkään kanssa, tuleeko yhdestä miksikään vai ei, mutta sen jaksan joka kerta kyseenalaistaa, että miksi se yksi tarvitsee ottaa. Jos siitä ei miksikään tule, eikä ole tarkoituskaan tulla, miksi ei silloin voi juoda limsaa. Tai vaikka alkoholitonta kaljaa, jos kaljan maku on syynä siihen, että sen haluaa nauttia.
En tiedä, miksi minun tarvitsisi mielipidettäni perustella: sanoohan sen nyt jo järkikin. Ja jos ei järki, niin ainakin laki. Rattijuopumus on väärin ja täysin turhaa itsensä ja muiden vaarantamista. Piste.

Mielipiteeni ja periaatteeni on kotoa lähtöisin. Vanhempani ovat toitottaneet alussa mainitsemaani fraasia "Jos otat, et aja" jo kauan ennen kuin tuo asia tuli itselleni ajankohtaiseksi. Se on siis jo pienestä pitäen juurrutettu päähäni. Kuitenkin muistan hetken, jolloin asia lyötiin naamaani läheisen ihmisen kokemuksen kautta. Olin ehkä 12-vuotias, kun äitini kertoi, että nykyisin jo edesmennyt isoisäni oli monia vuosia sitten jäänyt rattijuopon ajaman auton alle ja meinannut kuolla vammoihinsa. Muistan, miten pienessä mielessäni leimahti raivo. Miten joku voi olla niin idiootti, että menee kännissä auton rattiin ja melkein tappaa isovanhempani?! Tuona hetkenä viimeistään päätökseni siitä, etten milloinkaan tule humalassa autoa tai mopoa tai mitään ajamaan, tuli naulattua aivojeni seinämään.


Kampanjan tavoitteena on rohkaista ihmisiä puuttumaan rattijuopumukseen. Itse en muista kokeneeni sellaista tilannetta, että joku lähelläni olisi humalassa halunnut lähteä ajamaan ja minun olisi häntä pitänyt estää. Tuollainen tilanne on varmasti hyvin hyvin hyvin vaikea ja vaatii todella paljon rohkeutta mennä puuttumaan tilanteeseen. Kun aloin ajatella enemmän asiaa, päätin, että jos tuollainen tilanne ikinä tulee minulle vastaan, puutun siihen. Koska jos jotain tapahtuu kuskille tai ulkopuolisille, en halua elää huonon omantunnon kanssa tietäen, että olisin voinut tilanteeseen puuttua ja tapahtumat estää. Tämä olkoon toinen periaatteeni.


En löydä yhtään syytä alkoholin vaikutuksen alaisena ajamiselle. Se on kaikin tavoin niin väärin ja epäreilua vaarantaa monen ihmisen henki. Jokainen rattijuopon aiheuttama kuolema tai vamma on täysin turha. Rattijuoppo ei oo ollenkaan cool, vaan täysi idiootti. Ethän ole tuo idiootti? Olethan se, joka estää tuon idiootin toiminnan? Ole #rohkee.
- Elli


P.S. Kampanjan pysäyttävän videon pääset näkemään tästä.
Youtuben puolella monet vlogaajat ovat tehneet aiheesta videon. Esimerkiksi yhden löydät tästä ja toisen tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti