Heipsan!
Nyt, kun tulokset on tullut niin uskallan sanoa ääneen, että musta tulee ylioppilas tänä keväänä! Se tuntuu jotenki tosi epätodelliselta, kun ylioppilaat on aina ollu nii vanhoja ja viisaita mut ite en ainakaan koe olevani kumpaakaan :D Ja kun se on pienestä pitäen ollu haaveena ja unelmana nii tosi outoo et nyt se on niinku saavutettu... Ehkä sit siel lakkiaisis tajuan et kyllä, minä pääsen nyt ylioppilaaks.
Tällä hetkellä mun elämään kuuluu kotona löhöilyä ja odottelua. Kotona löhöilyn syynä on jalkani, jonka mursin tossa kuukaus sitten kompuroimalla vähän rappusissa... Nyt oon 4 ja puol viikkoa vaan chillannu kotona ja viel seuraavat puol toist viikkoo sitä pitää ainakin tehä ja sitten pitäis saada kipsi pois. Sitä ei vielä tiiä, mitä sen jälkeen tapahtuu: saanks alkaa heti kävellä ilman keppejä vai aletaaks varaamaan pikku hiljaa...
Odottelua on tuonu osaltaan just tää jalka kun on vaan odotellu sitä että sais tän kipsin pois ja sitä, että saisin kävellä taas normaalisti. Lisäks oon odotellu kirjotusten tuloksia, jotka nyt siis eilen ratkes. Nyt pitää odotella vielä tuloksia kouluun pääsystä (sinäänsä sillä ei mulle kauheesti väliä oo kun en sinne koulunpenkille syksyllä kuitenkaan mee mutta joka tapauksessa), lakkiaisia ja kaikkea niihin liittyvää. Ja yleisesti vaan kesää ja kaikkee sitä ihanaa, mitä se tuo tullessaan.
Tää odottelu on kuitenki ollu tosi kasvattavaa. Pyrin aina tekemään asioitten eteen mahdollisimman paljon, et ne menis eteenpäin nopeesti eikä tarvis odotella. Nyt, kun nää kaikki asiat on ollu sellasii, etten oo voinu mitään niitten eteen tehdä, mun kärsivällisyys on parantunu. Kylläkin hermoja raastavalla ja hajottavalla tavalla, mutta kuitenkin. En tänkää jälkeen mikää maailman kärsivällisin ihminen ole, mutta pikkuisen kuitenkin. Suuret muutokset tapahtuu pienin askelin.
Hyvää odottelua kaikille!
- Elli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti