Valkolakki päähän

Viime lauantaina se sitten tapahtui: rehtorimme ojensi ylioppilastodistuksen kouraani ja ryhmänohjaajani painoi valkolakin päähäni. Sanoin aiemmassa postauksessa, että tajuan varmaan vasta siellä juhlassa, että olen pääsemässä ylioppilaaksi. Noh, ei se kauaksi siitä jäänyt, sillä kampaajalla ollessani eli noin kaksi tuntia ennen juhlan alkua aloin jännittää ja tajuta, että on ihan oikeasti se päivä.

Koululla lakkiaisjuhla meni mukavan perinteisesti. Riemuylioppilaat eli 50 vuotta sitten koulustamme ylioppilaaksi päässeet oli kutsuttu juhlaan ja heistä yksi piti puheen, monta kaunista musiikkiesitystä, itse lakitus, Gaudeamus igitur (tietääkö kukaan oikeasti, miten ne laulun sanat kuuluu ääntää?), rehtorin puhe ja ylioppilaan puhe. Ylioppilaan puhe oli tällä kertaa kuitenkin ylioppilaiden puhe, sillä minä ja ystäväni Jarkko olimme yhdessä höpöttelemässä siellä lavalla. Saimme paljon kehuja, että meidän puhettamme jopa jaksoi kuunnella (liekö sitten rehtorin puhe ollut joidenkin mielestä vähän turhan puuduttava :D).

Juhlan jälkeen ylioppilaat kävelivät sankarihaudalle laskemaan kukkaset. Minä en tähän kulkueeseen kuitenkaan päässyt ottamaan osaa, sillä jalkani ei vieläkään ole kunnossa ja keppejä joudun käyttämään edelleen. (Tuossa lakituskuvassa toinen opettaja nappasi kepit minulta pois, ettei minun kuulemma tarvitse koko ikääni katsella sellaisia lakituskuvia, jossa nuo kauniit kepakot näkyvät :D)

Sitten olikin omien juhlien aika. Isäni piti malja puheen ja enkelin äänen omaava siskoni "yllätyksekseni" (saattoi mulla joku pieni haju siitä olla, että Emma tapansa mukaan jotain laulaa :D) lauloi Maailma on kaunis.

Ja sitten - vihdoinkin - koitti hetki, jota olin aamusta alkaen odottanut: ruokailu. Juhlissani tarjottiin siis ihan kunnon ruokaa, jonka sain itse päättää ja siellä tarjottiinkin kaikkia suurimpia herkkujani, kuten tomaatti-mozzarellasalaattia ja colesslaw'ta.
Myöhemmin tarjolla oli kahvia ja mansikkakakkua ilman banaania (koska banaani ei vaan sovi kakun väliin).

Omasta mielestäni juhlat oli mukavat ja lämminhenkiset - toivottavasti kaikki vieraatkin viihtyivät.

Illalla lähdettiinkin sitten kavereitten kanssa Poriin Cabaretiin juhlistamaan saavutustamme. On ihanaa omistaa sellaisia ystäviä, jotka, osa koko illan, osa pienempiä pätkiä, istuivat kanssani erään pöydän ääressä: yksin taisin siinä olla ehkä minuutin koko illan aikana. Olette ihania ♥
Ja niin, kyllähän se ilta sitten melko pitkäksi venyi ja siinä viiden kuuden paikkeilla oltiin kaikki kotona, mutta ei haittaa, koska hauskaa oli. :)

Suuret kiitokset vielä kerran kaikille onnitteluista ja juhlissani olleille. Ja valtavat onnittelut kaikille tämän kevään ylioppilaille!

Vielä parit kuvat on pakko laittaa:

Kolmosiksi ovat epäilleet, mutta äidin mukaan ei ainakaan olla.
Vasemmalta: pikkusiskoni Erika, minä ja isosiskoni Emma.

Ihanat, rakkaat, kauniit, komeat. Love you ♥
Vasemmalta: Viivi, Iida, Meri, Riia, Jarkko, minä ja Elli (tämä toinen Elli on suuri syy siihen, miksi mulla niitä lempinimiä on vaikka muille jakaa :D)

Perhe on pahin ♥
Vasemmalta: Erika (sisko), Esa (isä), minä, Tuula (äiti), Emma (sisko) ja Aku (siskon poikaystävä)

Katse kohti tulevaa (eli illan Porin reissua)

Nyt se kesä sitten ihan virallisesti ja oikeasti on täällä! 

Hyvää kesää kaikille ja lomaa niille, joilla se loma jo on! :)

-Elli